perjantai, 20. marraskuu 2009

TERVEISIÄ

Moikka vaan kaikki taas pitkästä aikaa. Mammalla on ollut niin kiire, ettei ole edes kirjoittamaan ehtinyt. (mukamas)Ollaan käyty paljon näyttelyissä eri puolella suomea, ja ollaan pärjättykin aika hyvin Tiltun kanssa. Tiltu valmistui jo International Premieriksi Tallinnassa ja minä Grand International Premierksi Kirkkonummella. Hotelleissa ollaan yövytty ja siitä me Tiltun kanssa tykätään, kun saa tutkia uusia paikkoja ja kiipeillä korkeiden komeroiden päälle, ettei nuo palvelijat saa meitä pois. Aamuisin ollaan menty hotellissa sängyn alle piiloon, sieltä ne ei myöskään meinaa saada meitä pois. Ollaan kuulema meinattu myöhästyä monta kertaa näytelmistä, kun saavat jahdata meitä, heh,heh. Tiltu on tuossa ylemmässä kuvassa, ja katselee luonto ohjelmaa. Minä olen alempana pöydällä. Tänä vuonna on vielä yksi näyttely, ja se on Ery-Syd Helsingissä,sinne mennään.Lunta me odotellaan kovasti Tiltun kanssa. Kerran ollaan jo päästy maistamaan sitä parvekkeelle, mutta seuraavana aamuna se oli sitten poissa, tylsää.Tiltu kyllä vähän pelkäsi lunta, mutta minä näytin kuinka sillä leikitään. Tiltu kantaa palloa suussaan ja sitten noitten palvelijoiden pitää heittää se, ja taas Tiltu hakee sen. Siinä leikissä menee välillä tuntikin, ja nuo palvelijat valittaa, etteivät jaksa heitellä enempää. Kyllä niiden pitää jaksaa kun ovat kerran meidät ottaneet, sillä täytyyhän meillä olla virikkeitä. Minä taas katselen mieluummin, kun juoksen pallon perässä, olen vähän niin kuin Prinsessa. Tavataan ja kirjoitellaan taas ja kaikille oikein mukavia näyttelyitä ja siellä pärjäämisiä. Toivottaa Sessa ja Tiltu

torstai, 13. elokuu 2009

ystävykset

1250152175_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1250152189_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Moikka vaan kaikille! Ollaan tässä Tiltun kanssa tarkkailu tehtävissä, josko joku tulisi kylään tai jos toinen palvelija olisi tulossa herkkujen kanssa kotiin. Lintuja ja jäniksiäkin on mukava seurata, kun saisi vaan kiinni ja hyvän paistin suuhun. Mamma ei kyllä päästä tuonne ulos meitä juuri sen takia ja ettei meille käy köpelösti siellä. Kaapelitehtaalla oltiin Tiltun kanssa näyttelyssä ja tavattiin paljon tuttuja. Minun isäkin oli siellä. Tiltu valmistui Premieriksi ja minäkin sain sertin ja pääsin paneliin. En kyllä saanut siellä yhtään ääntä, mutta ei se haittaa, istuin ylväänä siellä kumminkin. Tiltu taas vähän temppuili tuomarin pöydällä, alkoi murista kuin koira. Ei Tiltu kyllä mitään tee, se vain yrittää vähän isotella, kun on kilpparityttö. Minähän se pomo täällä kyllä olen. Mennään taas Vantaalle näytelmiin, että siellä tavataan. Mukavia loppukesän päiviä vaan kaikille.

tiistai, 9. kesäkuu 2009

Hyvinkää

1244539879_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1244539860_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Heippa taas! Kyllä meillä Tiltun kanssa oli huippu viikonloppu, ja palvelijat kävelee pilvissä vieläkin. Tiltu oli ensimmäisessä serti kilpailussa ja otti heti kategoria voiton. Minä pääsin TP:een valintaan, mutta en sen pidemmälle siis lauantaina. Sunnuntaina Tiltu sai sertin mutta minä pääsin paneliin, siellä sain yhden äänen. Palvelija sanoi lauantaina, että Tiltu hankki ruokaa myös minulle, niin pitihän minun näyttää, että kyllä minäkin osaan jos haluan. Hotellissa olimme yötä, kun emännän poika teki remonttia ja valloitti meidän kodin kahden uros kissan kanssa. Tiltu ei tykännyt siitä, kun tultiin kotiin sunnuntaina niin haisteli paikkoja vähän aikaa ja kävi tekemässä pisut makuuhuoneen lattialle. Mitäs tuovat vieraita kolleja meidän kotiin. Minä en viitsinyt osoittaa mieltä kun oli niin mukava tulla kotiin. Maanantaina emäntä sitten pesi kaikki paikat Tolulla, ettei ole vieraita hajuja enää. Tiltulla ja minulla alkoi nyt loma, näyttelyihin mennään vasta elokuussa kuulema. Nyt mennään Tiltun kanssa parvekkeelle haistelemaan kesän tuulia. Tassutellaan.

keskiviikko, 27. toukokuu 2009

Tallinnan reissu

1243498905_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Heippa vaan kaikille! Näyttely reissu tuli tehtyä, ja oikein hyvin meni.Valmistuin lauantaina IP:eeksi. Pääsin TP:een valintaan molempina päivinä, mutta en sen enempää kun minun täytyy kuulema kehittyä päästä vielä. Minullahan on kaikki niin täydellistä, että ei ne tuomarit ymmärrä kauneuden päälle. Tiltua oli kova ikävä, mutta vartti taas pusuteltiin kun sunnuntaina tavattiin. Kommelluksiakin sattui näille mun palvelijoille, tietysti. Pesivät minut vasta torstaina ja satamassa piti olla klo 15 perjantaina. Föönaamaan kun alkoivat, niin huomasivat, että koko alusvilla oli takussa, kun eivät olleet harjanneet auki minua ennen pesua. Siinä se mamma sitten kahden tunnin välein, koko yön, availi käsin niitä takkuja, ja kyllä sattui. Siitäs saivat kun eivät ole tarkkoja. Viimeiset takut otti pois perjantai iltana hotellissa. Muu laittaminen jäi sitten vähemmälle, mutta onneksi pärjäsin ja sain sertit.Lauantaina ei tuo mies palvelija ymmärtänyt englantia, ja sanoi mammalle, että ei Sessa pärjännyt, turkkikaan ei ollut hyvä. Lähtivät sitten syömään ja sillä aikaa assari haki minut TP:een valintaan. Ettäs kehtasivatkin luulla, etten minä muka pärjää.Turkistakin sain hienot arvostelut. Naapuri kävi sitten niille sanomassa, että teidän kissa haettiin TP:een valintaan. Isäntä sai kulla kunniansa tuolta mammalta, kun ei kuuntele mitä tuomarit sanoo. heh,heh. Kesäkuussa mennään sitten Hyvinkäälle Tiltun kanssa yhdessä. Tiltukin hakee sieltä ensimmäistä sertiään, saas nähdä kuinka käy. Aurinkoista kesää kaikille ja näyttely menestystä. Tavataan taas.

maanantai, 27. huhtikuu 2009

TILTU

1240837320_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Moi!Meille ei kuulu mitään erikoista, kesää odotellaan kaikki. Tiltu oli näyttelyssä Vantaalla ja pärjäsi oikein hyvin. Sai EX1, vaikka kilpailu oli kovaa, oli peräti viisi tyttöä nuorissa. Tiltu ei kyllä välitä noista näyttelyistä. Ei ollut syönyt eikä juonut koko päivänä mitään. Kotiin päästyään leikimme kovasti ja Tiltu oli tosi iloinen. Olisi vaan uskonut minua kun sanoin, että pysytään täällä sängyn alla aina silloin, kun tuo tietty koppa ilmestyy eteiseen. Eipä Tiltu uskonut kun laaserilla houkuttelivat nuo palvelijat sen sieltä pois ja laittoivat koppaan. Minä olin viisas enkä tullut pois sieltä ennen kuin olivat lähteneet. Minä olen pudottanut talviturkin, joten en halunnut kuvaan näin paljaana, joten saa nyt Tiltu loistaa yksin tällä kertaa sivuilla. Oikein mukavaa kesän alkua vaan teille kaikille.